Einon kirjalaukut

Katso materiaalin esittelyvideo täältä. 

Einon kirjalaukut ovat hankkeen esikouluille ja alkuopetukseen keräämiä kirjapaketteja, joita opettajat voivat varata käyttöönsä kirjastoautolta. Materiaalipaketteja on kaksi.

Kirjalaukkuja voi lainata Tuusulan kirjastosta. Varaukset: lapset.kirjasto(at)tuusula.fi

Laukkujen laina-aika on kuusi viikkoa. 

Toinen Einon kirjalaukku on koottu opettajan työkalupakiksi. Se sisältää ammattikirjallisuutta ja lastenkirjoja, joita voidaan lukea luokassa opettajajohtoisesti. 

Toinen Einon kirjalaukku taas on koottu sillä periaatteella, että se voidaan asettaa suoraan lasten käyttöön. Laukku voidaan asettaa vaikkapa luokan perälle, josta lapset saavat vapaasti lukea kirjoja itse tai lainata niitä kotiin luettavaksi. Opettajat huolehtivat kuitenkin siitä, että kaikki kirjat palatutuvat laukkuun, ennen kuin se palautetaan kirjastoautolle. 

 

EINON KIRJALAUKKU 1: 

Esikouluun ja alkuopetukseen suunnattu kirjalaukku sisältää lastenkirjallisuutta, jonka kautta lasten kanssa voi käsitellä tunteisiin ja kaverisuhteisiin liittyviä aiheita. Laukussa on myös lastenkirjallisuutta, jota voidaan lukea luokassa opettajajohtoisesti. Laukku sisältää myös Eino & Leino - lukuhankkeessa tuotetut Sananjalkametsässä- tarinakortit sekä Polku Tarinaan - materiaalin.

Materiaalit: 

  1. Mela, 2021: Sananjalkametsässä - tarinaseikkailukortit
  2. Hiekkala, Latva-Kyyny, Mela ja Hemilä, 2021: Polku Tarinaan - materiaali
  3. Matikainen, Saarenkylä, 2019: Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen Lehtimetsäläinen.
  4. Matikainen, Saarenkylä, 2019: Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen harjoituslehtinen.
  5. Laine, Mela, Puska, 2021: Koneet käyntiin- Lasten lehtikone, Koululehtikone ja Sarjiskone opetuksessa.

Ammattikirjallisuus:

  1. Maiju Kinossalo, 2020: Tarinan voima opetuksessa.
  2. Merja Kalm & Mira Mallius, 2020: Hyvä tyyppi - supervoimien käsikirja.
  3. Katariina Vuori, 2020: Tarinataikurit - sanataideharjoituksia lapsille.

Tunnetaidot ja kaverisuhteet:

  1. Katri Kirkkopelto, 2019: Piki
  2. Haapsalo, Kauppila, Kirkkopelto, Nousiainen, Repo, 2020: Meidän juttu! - Kiusaamisen ehkäisy vertaisryhmissä.
  3. Avril McDonald, 2018: Jukka Hukka ja kirjava takki - ystävällisyys ja toisten huomioiminen.
  4. Eppu Nuotio & Liisa Kallio, 2019: Minä tykkään nyt - ilosta, ujostelusta ja muista tunteista.
  5. Julia Pöyhönen & Heidi Livingston, 2020: Fanni ja suuri tunnemöykky.
  6. Julia Pöyhönen & Heidi Livingston, 2020: Fanni ja liian jännittävä yö.
  7. Lotta Uusitalo & Kaisa Vuorinen, 2021: Huomaa hyvä! - Vahvuusvariksen tarinakirja.

Yhdessä luettavaksi:

  1. Tom Percival, 2020: Satujen sankarit - loitsuvaras.
  2. Paula Noronen, 2020: Supermarsun kirja tunteista.
  3. Paula Noronen, 2018: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet.
  4. Paula Noronen, 2014: Supermarsu palaa tulevaisuuteen.
  5. Petronella Grahn, 2020: Pomenia - Taikamaailman suuri seikkailu.
  6. Veera Salmi, 2016: Puluboin ja Ponin kirja.
  7. Anja Portin, 2020: Radio Popov.
  8. Timo Parvela, 2019: Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä.
  9. Timo Parvela, 2018: Ella ja kaverit konsertissa.

Toimintakortit:

  1. Petronella Grahn & Anu Lustig-Lonka, 2020: Pomenia - satujoogakortit.
  2. Petronella Grahn & Heli Mäkelä, 2020: Pomenia - tunneseikkailukortit.
  3. Eliisa Nyström, 2020: Tassun toimintakortit - Kokeile kanssani mindfulnessia.
  4. Leena Ylimäki, 2020: Mielikuvituskone - toimintakortit draamaleikkeihin.
EINON KIRJALAUKKU 2: 

Tämä kirjapaketti on tarkoitettu laitettavaksi esille luokkaan niin, että lapset voivat lukea itse kirjoja ja lainata niitä kotiin luettavaksi.

Huolehdittehan tarkasti, että kaikki kirjat ovat palautuneet laukkuun, ennen kuin palautatte laukun taas kirjastoautolle.

Laukku sisältää seuraavat kirjat:

  1. Andy Elkerton: Viikinkiseikkailuja - Arni ja kultainen kirja
  2. Woodward, Somina: Ritari Arkajalka
  3. Hurme, Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja kiero rakki (Lukupalat)
  4. Hurme, Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto (Lukupalat)
  5. Hai, Juhani: Painajaispuoti, hirmuinen jumimies (Lukupalat)
  6. Hai, Juhani: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri (Lukupalat)
  7. Hallava, Hepomäki: Liljan yksisarviset (Lukupalat)
  8. Helmi, Niemensivu: Bella saa pentuja (Lukupalat)
  9. Helmi, Niemensivu: Bellan pentupoppoo (Lukupalat)
  10. Wikström, Ahokoivu: Totti kisahuumassa (Lukupalat)
  11. Lipasti, Luoma: Aavepartio yksin kotona (Lukupalat)
  12. Viinikainen, Lehtola: Neppari ja neiti lutunen (Lukupalat)
  13. Lipasti, Oksanen: Lätkä-Lauri ja kaukalon kovis (Lukupalat)
  14. Taube, Sönnichsen: Pikku hylje löytää ystävän (Kirjatiikeri, tavutettu)
  15. Wich, Althaus: Värikäs päivä poliisina (Kirjatiikeri, tavutettu)
  16. Kallioniemi, Lehtola: Eino ja Reino ja mojovat mottipäät (Kirjakärpänen)
  17. Katajavuori, Kallio: Talvikki ja kymmenes musiikkileiri (Kirjakärpänen)
  18. Mukka, Asplund: Päästä irti, Taneli! (Oppi&Ilo, tavutettu)
  19. Kanto, Siiriäinen: Aamos ja jälkien arvoitus (Oppi&Ilo, tavutettu)
  20. Ljunggren, Vänehem: Seikkailu metsässä (Lukuavain)
  21. Havukainen ja Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja
  22. Timo Parvela: Kepler 62, kirja yksi: kutsu
  23. Tuula Kallioniemi: Kaahailua ja kepposia, Reuhurinteen alakoulu
  24. Willis, Ross: #Kultakutri
  25. William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo
  26. Petra Raivonen: Ihan pöhkö satukirja.
  27. Parvela: Ella ja jättipotti
  28. Roope Lipasti ja Harri Oksanen: Lätkä-Laurin jääkiekkokirja
  29. Petronella Grahn: Pomenia - taikapölyn salaisuus
  30. Petronella Grahn: Pomenia - taikamaailman suuri seikkailu

Pelit:

  1. Tuhat ja yksi tarinaa - peli kadonneen mielikuvituksen metsästykseen
  2. Leikitään kirjaimilla / Oppi & Ilo