Yleinen tuki

Opetussuunnitelman teksti

Laadukas esiopetus on perusta lapsen kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Vaikeuksia ehkäistään ennakolta esimerkiksi erilaisilla työtavoilla ja pedagogisilla menetelmillä, ryhmiä joustavasti muuntelemalla sekä opettajien keskinäisellä ja muun henkilöstön yhteistyöllä. Opetuksessa otetaan huomioon sekä ryhmän että yksittäisen lapsen tarpeet.

Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata lapsen tuen tarpeeseen. Tämä tarkoittaa yleensä yksittäisiä tukitoimia, joilla tilanteeseen vaikutetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yleistä tukea annetaan heti tuen tarpeen ilmetessä, eikä tuen aloittaminen edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä.

Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen antaminen kuuluvat kaikkiin kasvatus- ja opetustilanteisiin. Tuki järjestetään esiopetuksen opettajien ja muun henkilöstön yhteistyönä. Huoltajan ja lapsen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Yleisen tuen aikana lapsen tuen tarpeisiin vastataan käyttämällä esimerkiksi hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa soveltuvia materiaaleja ja välineitä, esiopetukseen soveltuvia opetusohjelmia ja osa-aikaista erityisopetusta. Oppimissuunnitelmaa voidaan käyttää yleisen tuen aikana.

 

TUUSULAN LOGO PITKA 4-VARI_PNG

 

Lasten oppimisvaikeudet sekä psyykkisen ja/tai sosiaalisen tuen tarve pyritään tunnistamaan jo varhaiskasvatuksessa. Yleinen tuki on varhaista tukea, johon kuuluvat mm. kasvatuskumppanuus, pedagoginen keskustelu ja havainnointi, pienryhmätoiminta, arjen strukturointi, varhaiskasvatuksen erityisopettajan (veo) ja/tai laaja-alaisen erityisopettajan (ela) tuki ja avustajapalvelut. Yleinen tuki kuuluu kaikille ja tuen tarve on tilapäistä.

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma laaditaan lapsille, jotka ovat varhaiskasvatuksen esiopetusryhmissä. Yhdessä lapsen ja huoltajan kanssa keskustellaan lapsen kasvusta ja kehityksestä sekä oppimisen tavoitteista. Esiopetuksen oppimissuunnitelmaa arvioidaan säännöllisesti ja päivitetään vähintään kerran esikouluvuoden aikana.


Netland-tuotantoa