Esiopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

Opetussuunnitelman teksti

Huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville lapsille oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna esiopetusta. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodeissa ja kouluissa. Esiopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet perustuvat Suomen perustuslakiin, perusopetuslakiin ja -asetukseen ja sen nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen, oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin sekä esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Opetuksen järjestämisessä on otettava huomioon myös velvoitteet, jotka tulevat muusta lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut. Tällaisia ovat muun muassa yhdenvertaisuuslaki, tasa-arvolaki, Euroopan ihmisoikeuksien sopimus ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus.

Esiopetuksen opetuskieli on joko suomi tai ruotsi. Opetuskielenä voi olla myös saame, romani tai viittomakieli. Lisäksi osa opetusta voidaan antaa muulla kuin edellä mainituilla perusopetuslain mukaisilla opetuskielillä, jos se ei vaaranna lasten mahdollisuuksia seurata opetusta. Tästä määrätään tarkemmin kohdassa Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä.

Perusopetuslain mukaan esiopetuksen tavoitteena on osaltaan tukea lasten kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Laissa säädetään, että esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Esiopetuksella on myös sivistystehtävä ja tasa-arvoisuuden edistämisen tehtävä ja opetuksen tulee turvata riittävä yhdenvertaisuus koko maassa. Opetuksen ja kasvatuksen tarkemmista tavoitteista säädetään valtioneuvoston asetuksessa.

Esiopetus kestää yleensä yhden lukuvuoden, ja sitä annetaan vähintään 700 tuntia. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien lasten esiopetuksen toteuttamisen vaihtoehdot kuvataan Lapsen kasvun ja oppimisen tuen yhteydessä. Esiopetusta järjestettäessä otetaan huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää muita varhaiskasvatuspalveluja.

Esiopetus toteutetaan esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden pohjalta laaditun paikallisen opetussuunnitelman mukaisesti. Esiopetuksessa otetaan myönteisellä tavalla huomioon lasten erilaiset kielelliset, kulttuuriset, katsomukselliset ja uskonnolliset taustat. Lasten mielipiteitä kuunnellaan ja heidän identiteettiensä kehittymistä tuetaan.

Esiopetusta koskeva lainsäädäntö korostaa huoltajien osallisuutta. Huoltajilla on oikeus saada tietoa esiopetuksen tavoitteista ja toiminnasta jo ennen esiopetukseen ilmoittautumista sekä lapsensa esiopetuspäivästä esiopetuksen aikana. Huoltajien mielipiteitä ja tietoja kuullaan sekä heidän antamaansa palautetta hyödynnetään esiopetuksen kehittämisessä.

Esiopetus, opetuksessa käytettävät oppimateriaalit ja välineet sekä tarvittava oppilashuolto ovat maksuttomia. Lapsille on tarjottava jokaisena esiopetuspäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty, täysipainoinen, maksuton ateria, ja ruokailutilanteen on oltava ohjattu.

Esiopetukseen osallistuvalla lapsella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Turvallisuus otetaan huomioon oppimisympäristöissä ja kaikessa esiopetuksen toiminnassa. Lasten kokeman turvallisuuden perustana ovat keskinäiseen kunnioitukseen ja huolenpitoon perustuva toimintakulttuuri ja esiopetukseen soveltuvat oppimisympäristöt. Turvallisuuteen liittyviä tehtäviä käsitellään tarkemmin Kasvua ja oppimista tukevan toimintakulttuurin sekä Oppilashuollon yhteydessä. Opetuksen järjestämisessä otetaan lisäksi huomioon työsuojeluun liittyvät säännökset, henkilötietoja koskevat säännökset sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä ohjaavat määräykset. Esiopetuksessa käytetään tarvittaessa perusopetuslain mukaisia kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja esiopetukseen soveltuvalla tavalla. Opetuksen järjestäjä huolehtii lain edellyttämän suunnitelman laatimisesta joko erillisenä tai osana paikallista opetussuunnitelmaa.

Kunta tai esiopetuksen järjestämiseen luvan saanut muu opetuksen järjestäjä voi hankkia esiopetuspalvelut julkiselta tai yksityiseltä palveluiden tuottajalta. Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään esiopetusta koskevien säädösten, järjestämisluvan sekä näiden opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.

 

TUUSULAN LOGO PITKA 4-VARI_PNG

 

Esiopetuksen järjestäminen Tuusulassa

Esiopetusta annetaan kunnallisissa päiväkodeissa, koulujen yhteydessä toimivissa esiopetusyksiköissä, ostopalvelupäiväkodeissa ja yksityisissä päiväkodeissa. Ruotsinkielinen esiopetus järjestetään Klemetskogin koulun esiopetusryhmässä. Opetus noudattaa pääosin koulujen työ- ja loma-aikoja.

Tuusulan kunta ottaa järjestämäänsä esiopetukseen oppilaiksi ensisijaisesti kunnassa asuvat lapset. Esiopetusikäisen lapsen perheen muuttaessa kesken esiopetusvuoden kuntaan lapselle pyritään osoittamaan esiopetuspaikka lähikoulusta tai -päiväkodista. Huoltajalla on kuitenkin halutessaan oikeus hakea jatkoa esiopetuksen jatkumiseksi vanhassa esiopetuspaikassa. Tällöin huoltaja vastaa mahdollisista kuljetuskustannuksista.

Esiopetus on maksutonta ja siihen kuuluu perusopetuslain mukaisen matkaedun saaminen, mikäli edellytykset täyttyvät. Matkaedun saaminen edellyttää osallistumista pelkkään esiopetukseen ja koulumatkaa, joka on lyhintä jalankulkukelpoista ja yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin yli 3 km. Koulukuljetuksen periaatteen on kirjattu Kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksymään Tuusulan kunnan koulukuljetusoppaaseen.

Tuusulan kunta valvoo esiopetuksen perusteiden mukaisten tavoitteiden toteutumista. Kukin esiopetusta antava yksikkö, myös ostopalvelu ja yksityiset, laativat syyslukukauden alkaessa työ-, arviointi- ja kehittämissuunnitelman kunnan hyväksymään lomakepohjaan. Suunnitelmat toimitetaan kasvatus- ja sivistystoimeen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyy esiopetusyksiköiden työ-, arviointi- ja kehittämissuunnitelmat. Lukuvuoden päättyessä kukin yksikkö arvioi osaltaan syksyllä asetettujen tavoitteiden toteutumista ja toimittaa arvioinnin kasvatus- ja sivistystoimeen.

Esiopetusryhmien koko vaihtelee lukuvuosittain lapsimäärästä riippuen. Kunnallisissa päiväkodeissa ja kouluilla toimivissa esiopetusryhmissä ryhmäkoon tulee olla vähintään 10 lasta tai sen tulee muodostaa alueellisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevä kokonaisuus. Tuusulan kunta hyväksyy yksityisen päiväkodin esiopetuksen tuottajaksi, jos yksikössä on vähintään viisi esiopetusikäisiä lasta.

Esiopetusoppilaalle osoitetaan esiopetuspaikka siten, että huomioidaan kaikki kunta-alueella asuvat esiopetukseen oikeutetut lapset, heillä mahdollisesti olevat terveydentilaan liittyvät ja muut erityiset syyt. Esiopetuspaikkaa osoitettaessa otetaan huomioon lapsen päivähoidon tarve ja lisäksi otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon huoltajien esittämä toive. Esiopetusta ja täydentävää päivähoitoa tarvitsevat lapset sijoitetaan ensisijaisesti päiväkotien yhteydessä oleviin esiopetusryhmiin. Pelkkää esiopetusta tarvitsevat lapset sijoitetaan koulujen esiopetusryhmiin.

Päiväkodin yhteydessä oleva esiopetus toteutetaan pääsääntöisesti 6-vuotiaiden lasten esiopetusryhmässä. Mikäli ryhmässä on muitakin kuin esiopetusikäisiä lapsia, toiminta suunnitellaan siten, että eri-ikäiset lapset toimivat sekä erikseen että yhdessä. On tärkeää, että esiopetusikäiset lapset työskentelevät myös itsenäisenä ryhmänä, jotta he saavat kokemusta vertaisryhmästä. Esiopetuksen ja sitä täydentävän päivähoidon toiminta suunnitellaan toisiaan tukeviksi.

Esiopetuksen suunnittelusta on vastuussa esiopetuksen opettaja. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan moniammatillisessa yhteistyössä. Työtavat, mahdolliset esiopetuksen painotukset ja yhteistyö alkuopetuksen kanssa kirjataan yksikön työ-, arviointi- ja kehittämissuunnitelmaan.

Esiopetus on velvoittavaa, ei pakollista. Vanhempien tulee kuitenkin huolehtia, että lapsi saavuttaa esiopetukselle asetetut tavoitteet. Tilapäiset poissaolot (esim. loma-aika) huoltajien tulee ilmoittaa kirjallisesti esiopetusryhmän opettajalle. Jos lapsi on kunnallisen päivähoidon esiopetuksessa ja huoltajat haluavat käyttää ns. viikkovapaita myös esiopetuksesta, huoltajat sopivat yhdessä päiväkodinjohtajan kanssa asiasta lapsen palvelusuunnitelmaa tehtäessä. Esiopetuksessa olevien lasten edistymistä seurataan koko esiopetuksen ajan. Mikäli esiopetuksen ja huoltajien näkemykset esiopetuksen tavoitteiden toteutumisesta eivät ole yhtenevät, käy esiopetus ja huoltajat pedagogisen keskustelun tai tilanteen niin vaatiessa, käynnistetään yksilöllinen oppilashuoltotyö.



Netland-tuotantoa