Asuntomessut saatiin onnistuneesti päätökseen

30.08.2020

Tuusulassa 3.−30.8. pidetyt kaikkiaan 50. valtakunnalliset asuntomessut on saatu päätökseen. Tulevan viikon aikana messuja vielä puretaan − ja pian uudet asukkaat pääsevät asettumaan taloksi messukoteihin.

− Olemme onnellisia siitä, että pystyimme viemään asuntomessut hyvin läpi korona-ajan haasteista ja kokoontumiselle asettamista rajoituksista huolimatta. Pystyimme takaamaan vieraille sujuvan ja turvallisen messukokemuksen ja mahdollisuuden tutustua jo viiden vuoden ajan valmisteltuun hienoon asuntomessualueeseen, pormestari Arto Lindberg iloitsee.

Asuntomessuilla Tuusula pyrki tekemään suomalaisille tutuksi asumista ympäristössä, jossa yhdistyvät kaupunkimainen, tiivis asuminen, hyvät kulkuyhteydet lentokentälle ja pääkaupungin sykkeeseen, luonnonläheisyys − ja Tuusulalle leimallinen yhteisöllisyys, jota asuntomessualueella on tuettu jo alueen suunnitteluvaiheen ratkaisuilla: Asuntomessualue on rakennettu tulevaisuuden kyläkaupungiksi, jossa osallisuus on osa arkea. Esimerkiksi Puustellinmetsän puistossa on mahdollisuus lähiviljelyyn ja yhteisen hyötypuutarhan perustamiseen sekä moniin muihin yhteisöllisiin puuhiin.

− Saimme paljon asumisen brändin rakentamista tukevaa näkyvyyttä. Työ on toki pitkäjänteistä ja tapahtuu useiden vuosien aikana, mutta uskon näillä jo kolmansilla Tuusulassa järjestetyillä asuntomessuilla olleen kokonaisuudessa merkitystä. Olemme myös iloisia siitä, että pystyimme näyttämään Tuusulaa ihan täällä paikan päällä kaikkiaan noin liki 70 000 messuvieraalle. Se on korona-aika ja sen edellyttämät varotoimenpiteet huomioiden upea määrä. Kiitämme kaikkia messuvieraita, Lindberg sanoo.

− Erityinen kiitos kuuluu myös niille lukuisille kunnan työntekijöille, kesätyöntekijöille ja näytteilleasettajille − Suomen Asuntomessujen organisaatiota unohtamatta, jotka tekivät tinkimätöntä työtä messujen onnistumisen eteen, Lindberg jatkaa.

Tontteja kaupan

Asuntomessualueella on myynnissä vielä viisi omakotitonttia ja kaksi tuottajamuotoista tonttia. Hakuaika jatkuu molemmissa tonttityypeissä 14.9 saakka.

Jatkuvassa haussa olevia kiinteähintaisia tontteja löytyy Jokelan Peltokaaresta, Etelä-Tuusulan Lahelanpellosta ja Kellokosken Linjapuistosta.

Anttilanrannan uudelta asuinalueelta Etelä-Tuusulasta myydään tontteja jatkuvalla tarjouskilpailulla.

Ajallisesti rajatussa tarjouskilpailussa on haettavana tontteja Jätinpuiston alueelta. Tarjouskilpailu on käynnissä 1.6.2020−14.9.2020.

 

Lisätietoja:

Arto Lindberg, pormestari, Tuusulan kunta, p. 040 314 3101, arto.lindberg@tuusula.fi  

Lisää asumisesta tuusulasas: www.tuusula.fi/koti

Takaisin