Martta Wendelin 120 vuotta

Martta Wendelin 120 vuotta
2.5.-24.11.2013 Taiteilijakoti Erkkola. Huom! näyttely jatkuu 1.12.2013 asti!

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) monipuolista ja pitkää uraa juhlistetaan Tuusulan taidemuseon näyttelyssä Taiteilijakoti Erkkolassa. Esillä on kymmenittäin suosittuja ja rakastettuja alkuperäiskuvituksia kirjoihin, kortteihin ja lehtiin eri vuosikymmeniltä, yli kaksikymmentä Wendelinin uran tunnetuinta öljy- ja pastellimaalausta sekä kerrotaan Wendelinin elämästä ja taiteesta.

Martta Wendelin Kotiliesi 1944 elokuuMartta Wendelinin työura oli ensisijaisesti kuvitustyötä, mutta hän koki vapaan taiteen tekemisen itselleen läheiseksi. Etenkin aikakausilehti Kotilieden kansikuvien kautta Martta Wendelin on tullut kaikille suomalaisille tutuksi. 1930-40-luvuilla melkein jokainen Kotilieden kansi oli Wendelinin kuvittama ja näissä kuvissa painottui kodin, perheen ja suomalaisen luonnon ja maaseudun merkitys vuodenaikojen vaihteluissa. Samoin postikorteissa näkyi samanlainen kuvasto: ihannoivat kuvat äidistä ja tähtisilmäisistä lapsista kotiaskareissa, romanttiset kuvat nuorista neidoista kesämaisemassa tai miehistä työskentelemässä tukkilautoilla tai metsätöissä. Nämä kuvat pureutuivat ihmisten mieliin aikana, jolloin ei ollut paljoa muuta kuvallista materiaalia.

Suomalaisen maiseman ja kaupungin kuvaajana Martta Wendelin liittyy realistisen maalauksen perinteeseen. Herkissä akvarelleissaan ja öljyvärimaalauksissaan Wendelin oli taitava atmosfäärin kuvaaja. Vapaata maalaustaidetta taiteilija pystyi harjoittamaan parhaiten matkoillaan kesäisin, jotka ulottuivat 1927 Italiaan, 1930-luvun alussa Suursaareen ja 1930-luvun puolivälissä Valamoon, Karjalaan ja Petsamoon.

1910-20-luvuilla Martta Wendelinin kuvitustyyli oli dekoratiivinen, aiheet kaupunkilaisia ja Carl Larsson -henkisiä. 1930-luvun alussa aiheet muuttuivat maaseutua ja käsityöläisiä arvoja ihannoiviksi. Wendelin kuvitti laajasti lasten- ja nuortenkirjoja, lastenlehtiä sekä viihderomaaneja. Etenkin Wendelinin kuvittamat koulujen aapis- ja lukukirjat ovat kuluneet usean lapsisukupolven käsissä. Mary Marckin ja Anni Swanin suosittujen nuortenkirjojen kannet syntyivät 1920-50-luvuilla ja ne kuvasivat aidosti nuorten koululaisten elämää.

Martta Wendelin Punapukuinen nainen 1935Kuvittajan uralle

Martta Wendelinin lapsuusvuodet monilapsisessa perheessä kuluivat Kotkassa, ja hän aloitti taideopinnot Helsingissä vuonna 1910 Eero Järnefeltin oppilaana. Ura kuvittajana alkoi Porvoossa tammikuussa 1919 kuukausipalkkaisena kuvittajana WSOY:llä. 1925 hän palasi Helsinkiin ja jatkoi maalaamista Akseli Gallen-Kallelan innostamana ja osallistui teoksillaan taidenäyttelyihin. Kotiliesi-lehden säännöllinen kuvittaminen alkoi vuoden 1924 vappunumerosta. Vapaana kuvittajana Wendelin teki töitä usealle kustantamolle.

Martta Wendelin muutti syksyllä 1937 Tuusulaan, jossa asui yli puolet elämästään - aluksi vuokralla Suopellon huvilassa Tuusulan Rantatien varrella ja vuodesta 1947 alkaen omassa taiteilijakodissaan Annivaarassa. 1950-luvulla Wendelin palasi maalaustaiteen pariin ja tuli tunnetuksi etenkin lapsimuotokuvien maalarina. Wendelin lahjoitti 2 000 alkuperäiskuvitustaan Tuusulan kunnalle vuonna 1977. Kunnioitettavan 93 vuoden iän saavuttanut taiteilija kuoli vuonna 1986 ja hänet on haudattu Annivaaran kodin pihapiiriin.

Taiteilijakoti Erkkolan näyttely avaa samalla uuden kauden Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelmalle. Jatkossa Erkkolan näyttelytoiminta tulee painottumaan kuvitustaiteeseen ja ensimmäisenä esittäytyy itseoikeutetusti kuvitustaiteen grand old lady Martta Wendelin.

 

Teksti: näyttelysihteeri Päivi Ahdeoja, Tuusulan taidemuseo