Työpajakokonaisuudet

Tämä materiaali on kehittynyt osittain lapsiryhmissä toimimisen lomassa ja materiaalia on pilotoitu lapsiryhmissä. Näin ollen materiaali tuo myös näkyväksi yhden osan siitä, millaista toimintaa hankkeen aikana varhaiskasvatukseen on tuotettu. 

Materiaalin kehystarina kertoo Sananjalkametsästä, jossa Eino- siili, Leino- orava ja Kauno kirjasyöppö asuvat. Kehystarina johdattaa lapset kulkemaan metsäpolulle, jonka varrella he kohtaavat mm. taikapuun siemeniä, erilaisia metsänolentoja sekä taikaoven satujen maailmaan. Kehystarinaan liittyvät tehtävät ovat moniaistisia ja monitaiteisia ja osassa niistä käytetään hyväksi jo olemassa olevia toimintamalleja. Mahdolliset lähteet ja materiaalivinkkaukset on mainittu jokaisen tehtävän kohdalla. 

Tuusulan varhaiskasvatusyksiköiden osalta materiaaliin kuuluu myös kaksi laukkua, jotka sisältävät ammattikirjallisuutta sekä tehtäviin liittyvää lastenkirjallisuutta ja esineitä. Syksyllä 2021 materiaalilaukut lähtevät kiertämään varhaiskasvatukseen hankkeen pilottiyksiköihin siten, että materiaalilaukut ovat kussakin yksikössä käytettävissä viikon ajan. Palautteen ja kokemusten keräämisen jälkeen laukut siirtyvät kirjastoautoon kyytiin kaikkien käyttöön ja varattavaksi. 

Hanke on tuottanut syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana tarinaseikkailuita pilotteina Tuusulan varhaiskasvatukseen 3- vuotiaille ja esikoululaisille. 

Pilottikoulut ja -varhaiskasvatusyksiköt ovat valikoituneet hankkeeseen toimipisteiden kiinnostuksen sekä alueellisen monimuotoisuuden perusteella.

Ensimmäiset tarinaseikkailujen pilotit käynnistyivät marraskuun 2020 alussa eskareille suunnatuilla pajoilla. Näiden tuokioiden puitteissa hankekoordinaattori kehitteli ja kokosi innostavia ja toiminnallisia tapoja käsitellä tarinallisuutta sekä tukea lasten kielenkehitystä ja omien tarinoiden tuottamista. Pilottien ohella syntyi Sananjalkametsässä - materiaalipaketti, joka tulee kaikkien saataville syksyllä 2021.