Käsityö

Paikalliset soveltavat kurssit (tekninen työ)

Puuntyöstötekniikka 1-2 kurssia (KÄT1 - KÄT2)

Kurssit KÄT1 ja KÄT2 voidaan suorittaa millä vuosikurssilla tahansa. Kurssille osallistujalta edellytetään perusopetuksen 7. vuositason teknisen työn opintoja tai vaihtoehtoisesti perusopetuksen 8.-9. vuositason pitkiä puuntyöstötekniikan opintoja. Kurssilla valmistetaan tuotteita puuntyöstökoneilla. Ideoinnissa, suunnittelussa ja työstämisessä pyritään käyttämään apuna tietotekniikkaa. Kurssi arvioidaan numeroin (4-10) tai suoritusmerkinnällä (S/H). Suunnittelun osuus arvosanasta on 25 %, valmistusprosessin 25 % ja valmiin tuotteen 50 %.

Paikalliset soveltavat kurssit (tekstiilityö)

Vaatetus (KÄS1)

Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan vaate annetun teeman pohjalta. Opetellaan vaatteen suunnittelu, kaavojen muokkamisen ja vaatteen ompelun perusteita. Valmiin tuotteen lisäksi tehdään portfolio. Kurssi arvioidaan numeroin (4-10) tai suoritusmerkinnällä (S/H).

Käsityömuotoilu (KÄS2)

Kurssilla tutustutaan vaihtuvan teeman mukaan käsityötekniikkaan (esim. tilkkutyöt, sisustustekstiilit, huovutus, kankaan värjäys). Tavoitteena on, että opiskelija nauttii käden taidoista, kehittää omaa käsityötaitoaan ja kokee tekemiseen iloa. Suunnitellaan ja toteutetaan teeman mukainen työ ja portfolio.  Kurssi arvioidaan numeroin (4-10) tai suoritusmerkinnällä (S/H).

Valtakunnalliset soveltavat kurssit

Käsityön lukiodiplomi (KÄLD)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan käsityössä. Käsityön lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija kehittää osaamistaan laadukkaiden käsityötuotteiden omaehtoisessa suunnittelussa, valmistuksessa sekä osaamisen arvioinnissa. Kurssin keskeiset sisällöt perustuvat opiskelijan valitsemaan tehtävään, ideaan ja suunnittelu- ja valmistusprosessiin sekä niiden itsearviointiin. Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai käsityöteoksesta sekä sen suunnittelu- ja valmistusprosessia ja itsearviointia kuvaavasta portfoliosta. Lukiodiplomi arvioidaan numeroin 1-5.


Netland-tuotantoa