Tangoa Erkkolan Muusa Klubilla 11.11.

29.10.2018

Mikko HeleniusMarraskuussa Erkkolan tuvan hirret resonoivat vapauttavaa melankoliaa ja iholla aistittavaa onnea; sana tango on latinaa ja tarkoittaa kosketan! Muusa Klubilla matkataan tangon etelä-amerikkalaisilta juurilta tango nuevon kautta tämän päivän Suomeen. Oppaina toimivat Bandoneon-velho, pianisti ja laulaja Mikko Helenius yhtyeineen sekä 1970-luvulla Chilestä Suomeen emigroitunut musiikkitieteilijä, FT Alfonso Padilla. Kuulemme sävellyksiä mm. Gardelilta, Piazzollalta, Kärjeltä ja Heleniukselta. Illan kokoonpanossa esiintyvät Padilla – Helenius – Marini – Marini – Kajander-Fiestas – Pekkala.

Alfonso Padillan elämänmittainen intohimo musiikkiin syttyi hänen ollessaan poliittisena vankina vankileirillä Chilessä; musiikki auttoi tuolloin selviämään. Yliopistouran jälkeen hänellä on vihdoin aikaa ja tekeillä on Koneen säätiön tukema kattava tutkimus suomalaisesta tangosta.

Sibelius-Akatemian kasvatti, kanttori, tangotaituri Mikko Helenius on säveltänyt ja sovittanut runsaasti kirkkomusiikkia sekä musiikkia mm. teatteriin ja dokumenttielokuviin. Hän on niittänyt kansainvälistä mainetta bandoneonistina Ranskassa ja kiertueilla sveitsiläisen Estufa Caliente -yhtyeen kanssa. Suomessa Mikko on soittanut Bandola -orkesterissa sekä perustanut Antero Jakoilan kanssa Mástango -yhtyeen.

Tangoyhtyeen kansainvälisen viulusektion muodostavat Anthony ja Liis Marini, Suomeen New Yorkin Rochesterista ja Tallinnasta asettunut tuore aviopari. Anthony on vanhaan musiikkiin erikoistunut, pääasiassa Suomessa ja Ranskassa työskentelevä freelance -muusikko, joka rakastaa uusien instrumenttien opiskelua ja kansanmusiikkia. Tallinnalaisen musiikkisuvun kukkanen, Euroopan Unionin nuoriso-orkesterissa soittanut Liis toimii tätä nykyä Sinfonia Lahden viulistina.

Alttoviulisti, Suomalaisen barokkiorkesteri toiminnanjohtaja Laura Kajander-Fiestas ei hänkään ole kansainvälisiltä vaikutteilta välttynyt: opintoja Itävallassa ja Hollannissa, konsertointia kansainvälisesti ja puoliso Perusta.

Yhtyeen sellistin Lea Pekkalan voi sellonsa kanssa bongata yhtä hyvin konserttilavalta, äänitysstudiosta, teatterinäyttämöltä kuin kirkostakin – myös maamme rajojen ulkopuolella. Tangoyhtyeessäkin hänelle musisoinnin ytimessä on kommunikatiivisuus sekä tekijöiden että kuulijoiden kanssa.

Muusa Klubi: Tango, sunnuntaina 11.11. klo 18. Liput 15 €, ennakkovaraus lipuista www.lyyti.in/muusaklubi_tango. Lipunmyynti Erkkolassa tuntia ennen esitystä. Ennakkovarattujen lippujen lunastus viimeistään noin puoli tuntia ennen esityksen alkua.

Taiteilijakoti Erkkola
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 040 314 3471
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
www.instagram.com/taiteilijakoti_erkkola

Takaisin