Uudet tilat kasvaa, oppia ja harrastaa
Rakennamme uusia päiväkoteja ja kouluja, jotta voimme tarjota terveelliset ja turvalliset tilat kasvulle, oppimiselle ja harrastamiselle. Tilat muuntautuvat myös kuntalaisten yhteisiksi olohuoneiksi
Rakenna kotisi Tuusulaan
Tarjoamme monenlaisia asumisen vaihtoehtoja, turvalliset puitteet, pääsyn luontoon kotiportailta – ja samalla lyhyen matkan pääkaupungin vilinään. Katso vapaat tontit ja muut vaihtoehdot!
Ajankohtaista
Kunnanhallitus kokoontui 13.5.2024.
Lankalenkin virkistysalueiden eli VL-alueiden rakennustyöt ovat käynnistyneet Jokelassa Peltokaaren alueella. Uudistuksen myötä kulkuyhteydet alueella lisääntyvät.
Tuusulanjärven kampuksen rakentaminen on viimeisiä silauksiaan vaille. Toukokuu on edennyt työmaalla viimeistelytöiden parissa, ja niitä jatketaan vielä osin kesän aikana. Toiminta Tuusulanjärven kampuksella käynnistyy elokuussa koulujen ja päiväkodin toimintakausien alkaessa.
Tuusula kiinnostaa erityisesti lapsiperheitä, joilla on varhaiskasvatusikäisiä lapsia. Varhaiskasvatuksen palveluiden piiriin hakeutuneiden määrä on jatkanut kasvuaan alkuvuonna. Tuusula haluaa tarjota lapsiperheille asuinpaikan, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä laadukkaiden palveluiden parissa.
Kansainvälinen museopäivä tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua museoihin ja niiden näyttelyihin ilmaiseksi. Tuusulassa moniin museoihin on tapahtumapäivänä 18.5. vapaa pääsy ja tarjolla on lisäksi erilaisia opastuskierroksia.
Kulttuuritalo Monio
Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä
Päätöksenteko Tuusulassa
Yritys- ja palveluhakemisto
Yritys- ja palveluhakemistosta löydät kootusti Tuusulan seudun yritykset ja palvelut. Hakemistoa ylläpitää Tuusulan kunta.
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) vastaa tuusulalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista sekä erikoissairaanhoidon ja pelastustoimen järjestämisestä.
Elämää Tuusulassa -asukaslehti
Liikkumisen iloa
Tuusulan urheilukeskus, tutummin Urkka, mahdollistaa kokeilemisen, oppimisen ja kehittymisen ilot ikään katsomatta. Hae sinäkin inspiraatiota liikkumiseen Tuusulan urheilukeskuksesta!
Halosenniemessä nykytaidetta Nelimarkka-Rahastosta
"Haaveita ja näkyjä" -näyttelyssä on esillä värikkäitä ja monitulkintaisia nykytaiteen teoksia sekä Pekka Halosen maalauksia.
Visit Tuusula
Tilaa uutiskirje!
Haluatko pysyä perillä Tuusulan kunnan asioista? Voit tilata esimerkiksi Tuusulan uutisia -viikkokirjeen tai Tuusula suunnittelee ja rakentaa -uutiskirjeen sähköpostiisi.
Tapahtumia Tuusulassa
Tuusulassa järjestetään tänäkin vuonna monenlaisia tapahtumia. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Tutustu kunnan ja muiden toimijoiden tapahtumiin Tuusulan yhteisessä tapahtumakalenterissa.
Vesihuollon häiriöt
Vikapäivystys työajalla 040 314 3130 ja työajan ulkopuolella 040 314 3125. Tarkistathan ensin vesihuollon häiriökartalta äkilliset ja ennakoidut vesihuollon häiriötilanteet sekä niiden sijainnit.
Anna palautetta
Asiakaspalvelu TuusInfo palvelee
Tuusulan kunnan asiakaspalvelu TuusInfo palvelee kuntalaisia, matkailijoita, yrityksiä ja yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä. Katso aukioloajat ja lisätiedot!