Ysien kulttuurikortti hyppäsi mobiiliin

20.09.2016

Tuusulassa on jaettu syksystä 2009 alkaen yhdeksäsluokkalaisten K9-kulttuurikortti, jolla nuoria innostetaan kulttuurin pariin. Nyt, syksystä 2016 alkaen, kortti on siirtynyt mobiiliin ja vanha pahvinen kortti jää arkistoihin. Tuusulan kunnan TVT-koordinaattori Aarne Kempas on syyskuussa kiertänyt kouluilla kertomassa nuorille K9-mobiilikortin käytöstä ja nuoret ovat pikkuhiljaa kirjautuneet kortin käyttäjiksi.

K9_Aarne2016

 

Perusidea on ennallaan

Kulttuurikortti on tarkoitettu kaikille Tuusulan koulujen 9.-luokkalaisille ja sillä saa erilaisia etuja kortissa mukana olevilta toimijoilta; mm. ilmaisia uimahalli- ja teatterikäyntejä, alennusta elokuvalipuista ja ilmaisia sisäänpääsyjä lukuisiin museoihin ja Tuusulan Taiteiden Yöhön.

K9-kulttuurikortin tarkoituksena on tukea nuoren omalla ajalla tapahtuvaa kulttuuri- ja liikuntaharrastusta. Tuusulan kouluissa korttiin oikeutettuja nuoria on noin 600 ja kortti on voimassa koko vuoden; syyskuusta syyskuuhun. Kulttuurikorttitoiminnasta vastaa Tuusulan kunnan kulttuuripalvelut ja korttia mahdollistamassa ovat kaikki siinä mukana olevat yhteistyökumppanit.

Ennallaan on sekin, että ysiluokkalaisille tuodaan lukuvuoden aikana kulttuuria suoraan koulupäivään. Kulttuuripalvelut on vuosittain tilannut taiteen ammattilaisilta esityksen yseille. Edelleen nuoret myös keräävät kulttuurikäynneistä kuittauksia, joilla myöhemmin pääsevät osallistumaan palkintojen arvontaan. Lukuvuoden 2015–2016 juuri suoritetussa arvonnassa pinon elokuvalippuja voitti Jokelan viimevuotinen yhdeksäsluokkalainen Simon Veima.

Oppilas saa K9-edun ja kuittaa käyntinsä nappaamalla qr-koodin kunkin kulttuurikohteen lipunmyynnissä. Oppilaat saavat qr-linkin kautta lisätietoa kohteesta ja pääsyn kohteeseen näyttämällä lipunmyyjälle linkin mobiilipäätteeltään.

K9Logo

 

Kohdevideot mobiilissa

Nuoria on nyt haluttu tavoitella aiemmasta poikkeavalla tavalla. K9-mobiilia varten on kuvattu videosarja Tuusulan kulttuurikohteista. Videoissa esiintyy Tuusulasta kotoisin oleva näyttelijä Jarkko Niemi, joka on myös käsikirjoittanut ja ohjannut videot. Videot on suunnattu nuorille ja niissä on hyvällä tavalla roisi meininki. Sisältö on roast-henkinen eli vähän ilkutaan, mutta pilke ja lämpö silmäkulmassa.

Esimerkiksi Kiven mökistä naljaillaan näin:
"Kansalliskirjailijamme, Seitsemän veljeksen ja muiden klassikoiden isä, Aleksis Kivi, kuoli tähän mökkiin. Tule sinäkin katsomaan, niin näet miksi."

Koekatsojina olleilta nuorilta on saatu erittäin hyvää palautetta. Sarja on ensisijaisesti katsottavissa mobiilisovelman kautta, mutta se löytyy myös Tuusulan kulttuuripalveluiden YouTube -kanavalta.
Pieni teaser ja making of: www.youtube.com

 

Mitä K9-kortilla saa?

Tuusulan uimahalli
Rykmentintie 1, Tuusula, www.tuusula.fi/uimahalli
Etu: 5 uintikertaa syksyllä ja 5 keväällä

Keski-Uudenmaan Teatteri – KUT
www.kut.fi
Etu: Vapaa pääsy esityksiin (Ei koske vierailuesityksiä)

Studio123
Helsingintie 12, Järvenpää
www.studiot123.com
Etu: 2 € alennus pääsylipusta. Voimassa joka päivä, ilman rajoituksia.

KETO -  Keski-Uudenmaan Tanssiopisto
www.keto.fi, Keto toimii Järvenpäässä ja Tuusulassa.
Etu: Maksuton tanssitunti

Tuusulan Taiteiden Yö 11.8.2017
www.taiteidenyo.fi
Etu: Vapaa pääsy

Halosenniemi
Rantatie, Tuusula, puh. 09 8718 3466, halosenniemi@tuusula.fi,
www.halosenniemi.fi
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaoloajan

Aleksis Kiven kuolinmökki
Rantatie, Tuusula, /sivu.tmpl?sivu_id=1893
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaoloajan

Erkkola
Rantatie 25, Tuusula, puh. 09 8718 3471, 8718 3465, erkkola@tuusula.fi, www.erkkola.fi
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaolon ajan

Lottamuseo
Syväranta, Rantatie 39, Tuusula, puh. 09 274 1077, info@lottamuseo.fi
www.lottamuseo.fi
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaolon ajan.
Kertaetu: Ilmainen kahvi tai mehu näyttelyyn tutustuneelle

Tuusulan kirjasto
Hyrylä, Kellokoski ja Jokela, www.tuusula.fi/kirjasto
Etu: Ei varausmaksua

Tuusulan työläiskotimuseo
Kirkkotie 21, Tuusula, puh. 0400 955 255
http://www.tuusulantyolaiskotimuseo.fi/
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaolon ajan

Ilmatorjuntamuseo
Klaavolantie 2, Tuusula, puh. 040 314 3470, 040 538 5515, itmuseo@gmail.com
www.ilmatorjuntamuseo.fi
Etu: Vapaa pääsy kortin voimassaolon ajan

***

Lisätietoja
K9-kortista löytyy lisätietoa nettisivuilta www.tuusula.fi/k9.
Kulttuurituottaja Taiju Kiesilä, p. 040 314 3435, taiju.kiesila@tuusula.fi ja kulttuurituottaja Jenni Saario p. 040 314 3456, jenni.saario@tuusula.fi
Tekniset kysymykset: kunnan kasvatus- ja sivistystoimen TVT-koordinaattori Aarne Kempas p. 040 314 4975, aarne.kempas@tuusula.fi

Takaisin


Netland-tuotantoa