|
|
Uimavesien laatu Keski-Uudellamaalla edelleen hyvä26.06.2012 Tulokset kesäkuun puolen välissä Uimakauden (15.6. – 31.8.2012) ensimmäiset viralliset vesinäytteet otettiin Tuusulasta, Järvenpäästä ja Mäntsälästä 15.6.2012. Näytteistä tutkittiin sekä suolistoperäiset enterokokit että Escheria coli -bakteerit. Tutkimustulokset ovat valmistuneet, ja kaikki tutkitut uimavedet täyttivät sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset eli olivat laadultaan hyviä. Näytteet otettiin Tuusulassa Urheilupuiston, Häklin, Rusutjärven, Jokelan ja Kellokosken uimapaikoilta sekä Tuusulanjärvestä Puolustusvoimien maanpuolustuskorkeakoulun rannasta. Järvenpään näytteet otettiin Tervanokan ja Vanhankylänniemen uimarannoista. Mäntsälässä näytteet otettiin Keravanjärveltä kunnan, Järvenpään seurakunnan ja Järvenpään kaupungin rannoista sekä Sääksjärven, Saaren, Sahajärven, Hautjärven, Kilpijärven, Onkimaan, Levannon ja Nummisten uimarannoista. Sinilevistä ei havaintoja Uimarannan valvontakäynnillä arvioidaan vedenlaatua myös aistinvaraisesti. Huomiota kiinnitetään mm. veden väriin, mahdolliseen öljyn ja fenolin hajuun, veden vaahtoamiseen, kelluviin roskiin ja sinilevien massaesiintymiseen. Valvontakäynnillä 15.6.2012 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ei havainnut rannoilla sinileväkukintaa. Lisätietoja sinilevistä ja sinilevätilanteesta löytyy Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen verkkosivuilta sekä viranomaisten ja kansalaisten yhteistyössä rakennetulta ja julkaistulta Järviwiki –verkkopalvelusta. Uimaveden laadusta tiedottaminen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tiedottaa kesällä 2012 uimavesien laadusta verkkosivuillaan sekä paikallislehdissä. Tulokset löytyvät myös uimarannoilta. Lisätietoa |
|