|
|
Maa-ainesten otto
Lupahakemus Lupaa maa-ainesten ottamiseen haetaan kirjallisesti sitä varten suunnitellulla hakemuslomakkeella. Hakemuksessa tulee olla seuraavat liitteet:
Ohjeita (Maa-ainesten kestävä käyttö, ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009) Luvan myöntäminen Lupaviranomainen tiedottaa vireillä olevasta lupahakemuksesta kuuluttamalla siitä ilmoitustaululla (30 vrk). Hakemuksesta ilmoitetaan yleensä myös paikallisessa sanomalehdessä. Niille, joita asia erityisesti koskee, ilmoitetaan lupahakemuksesta erikseen. Asianosaisille varataan tilaisuus muistutusten tekemiseen ennen lupa-asian ratkaisua. Lupa myönnetään, jos toiminta täyttää maa-aineslain (MAL 555/81) vaatimukset. Lupa voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään 10 vuodeksi, mutta erityisistä syistä lupa voidaan myöntää pitemmäksi ajaksi, korkeintaan kuitenkin 20 vuodeksi. Lupapäätöksestä tiedotetaan toiminnan sijaintikunnan sekä vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla ja tarvittaessa sanomalehdissä. Lupaviranomaisen päätökseen voi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta ja edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Luvan käsittelystä peritään maksu. Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Maa-aineslain mukainen kotitarveotto Niin sanotussa kotitarveotossa ottajan tulee tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle. Ilmoitukseen on liitettävä ottamispaikan sijainti ja arvioitu laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia. Maa-ainestaksa Lisätietoja maa-ainesten ottamisesta Suomessa Lisätietoja
|
|