Syyskausi Tuusulan taidemuseossa

01.09.2014

Helene Schjerfbeck, Punapukuinen tyttö, 1917, kuva Kansallisgalleria, Hannu AaltonenHalosenniemessä on vielä pari viikkoa esillä kesänäyttely "Lunta ja kirsikankukkia". Myös Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton teemanäyttely "Rakkaus" on esillä muutaman viikon ajan Taidekeskus Kasarmissa. Molemmat talot siirtyvät tällä viikolla syksyn aukioloaikoihin. Erkkola on puolestaan suljettu tämän viikon näyttelyvaihdon vuoksi. Ensi viikolla avautuu "Satukuvittajia" -näyttely, jossa nähdään kuvituksia Amerin Kulttuurisäätiön kokoelmasta mm. Maija Karmalta, Rudolf Koivulta, Helga Sjöstedtiltä ja Martta Wendeliniltä.

Halosenniemen "Lunta ja kirsikankukkia" -näyttelyssä on esillä japanilaisesta taiteesta vaikutteita saaneita maalauksia Suomen kultakauden ajan taiteilijoilta. Nähtävillä on teoksia muun muassa Pekka Haloselta, Albert Edelfeltiltä, Akseli Gallen-Kallelalta, Eero Järnefeltiltä ja Helene Schjerfbeckiltä. Näyttelyssä on mukana myös japanilaisia esineitä ja puupiirroksia. Vielä on aikaa 14.9. asti käydä näyttely katsomassa. Halosenniemi on avoinna 1.9. alkaen ti-su 12-17.

Marikka Kiirikoff, Kaikkein kukkivin pukuni 2014 akryyliväri kankaalleTaidekeskus Kasarmissa SKjL:n Rakkaus-näyttelyn taiteilijat käyttävät monipuolisesti nykytaiteen eri tekniikoita tulkitessaan rakkaus-teemaa. Näyttelyn teokset esittelevät rakkaudesta toisaalta hyvin tuttuja ja turvallisia näkymiä, mutta toisaalta myös yllättäviä ja totutuista esittämistavoista poikkeavia tulkintoja. "Rakkaus"-näyttely on esillä 21.9. saakka ke-su 12-17.

Erkkolassa avautuu 10.9. ensimmäinen näyttely, joka on koottu Tuusulan taidemuseolle talletetusta Amerin Kulttuurisäätiön kokoelmasta. "Satukuvittajia"- näyttelyssä on esillä satujen kuvituksia muun muassa Maija Karmalta, Rudolf Koivulta, Helga Sjöstedtiltä ja Martta Wendeliniltä.

Kiven mökille viikonloppuisin

Aleksis Kiven kuolinmökki siirtyy myös syyskauteen. Mökkiin voi käydä tutustumassa 10.10. asti viikonloppuisin klo 12-17.

 

Aleksis Kiven kuolinmökki
Rantatie, Tuusula
Avoinna 1.9.-10.10. la-su 12-17. Suljettu 6.-7.9.

Erkkola
Tuusulan taidemuseo, Rantatie 25, Tuusula
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
Avoinna 10.9.-30.4. ke-su 12-17

Halosenniemi
Tuusulan taidemuseo, Rantatie, Tuusula
www.halosenniemi.fi
www.facebook.com/halosenniemi
Avoinna 1.9.-30.4. ti-su 12-17

Taidekeskus Kasarmi
Tuusulan taidemuseo, Jääkärinpolku 2, Tuusula
www.taidekeskuskasarmi.fi
www.facebook.com/taidekeskuskasarmi
Avoinna 1.9.-30.4. ke-su 12-17. Suljettu 6.-7.9.

 

Takaisin