Keski-Uudenmaan paikallisidentiteetit lähitarkasteluun

30.06.2014

Karvanopat ja kartturiPaikka josta ihminen kokee olevansa kotoisin on identiteetin - minäkuvan - tyyssija. Millainen paikka on ja mitä siellä tapahtuu, ei ole yhdentekevää.

Tuusulan, Hyvinkään, Keravan, Järvenpään, Mäntsälän ja Nurmijärven museot ovat aloittaneet paikallis- ja kuntaidentiteettitutkimuksen alueellaan Keski-Uudellamaalla. Hankkeen Karvanopat ja Kaukametsä - Elämää Kehä kolmosen tällä puolen lähtökohtana on ajankohtainen todellisuus: paikallisuuden kokemukset nyt ja tässä. Kaksijäsenisen projektitiimin muodostavat FT Harri Nyman ja FM Outi Rissanen. Projekti on saanut Museoviraston innovatiivisten hankkeiden avusta 46 000 euroa.


Keski-Uusimaa on kompakteista ja yksilöllisistä paikkakunnista muodostuva värikäs mosaiikki. Juuri tällaisella pohjalla paikallis- ja kuntaidentiteetit kukoistavat. Etelässä ja pohjoisessa seutukuntaa kehystävät isot, monoliittisen oloiset kaupungit. Mielikuvien tasolla tärkeimmäksi rajapinnaksi nousee Kehä kolmonen. Tässä kohtaavat Urbaani-Suomi ja Kylä-Suomi. Valtaväylän kaksi puolta peilautuvat tosiaan vasten ja ajatus omien ulottuvuuksien erityisyydestä kirkastuu.


Tutkimusryhmä on jo aloittanut sukelluksensa Keski-Uudenmaan taajamiin. Havainto, että ihmiset ottavat katsekontaktia ja autoilijat viittilöivät jalankulkijaa menemään ensin, kertovat huomaavaisuudesta, ja siitä, ettei ihmisvirta ole anonyymiä massaa. Se että pyörät järjestyvät siisteihin riveihin juna-asemien liepeille eikä niitä lukita telineisiin kertovat yhteisymmärryksestä ja luottamuksesta. Sosiaalisessa mediassa poreilee
vilkas osallistuva meininki.


Myös kipupisteitä löytyy. Nopon kyläkoulu Hyvinkäällä on lakkautusuhan alla. Koulut ovat tärkeitä kiinnittymisen ja yhteenkuuluvuuden generaattoreita ja myös Nopon koulua puolustetaan kansanliikkeen voimalla. Nurmijärven Rajamäellä huolettaa Altian tehtaiden mahdollinen alasajo ja paikallisidentiteetin historiallisen pohjan rapautuminen. Etelä-Tuusulan kohdalla spekuloidaan Vantaaseen yhdistämisellä; paikallisidentiteetti on ikään kuin vaakalaudalla, tilanne varmasti hämmentää.


Jo yksin kuntakentän myllerrys - kuntaliitokset ym. - pakottaa pohtimaan kotipaikkaihanteiden painoarvoa. Myönteisesti rakentunut ja kestävällä pohjalla lepäävä paikallisidentiteetti on merkittävä yksilöllinen ja yhteisöllinen voimavara. Miten huomioida ja tukea sellaisia hyvinvoinnin perustekijöitä kuten jatkuvuus ja identiteetti? Hyvä paikallisuus on elävä prosessi ja sen tärkeimpiä rakentajia asukkaat itse. Myös asukaskenttään nähden herkkäkuuloinen ja joustava kuntaorganisaatio on tärkeä.


Kunnallisesta museotoimesta lähtevä nykydokumentointiprojekti Karvanopat ja Kaukametsä - Elämää Kehä kolmosen tällä puolen skannaa ja läpivalaisee nykypaikallisuuden ilmiöitä Keski-Uudellamaalla kesäkuun alusta joulukuun loppuun 2014. Projekti tallentaa ajankuvaa: samalla se aktivoi käsityksiä paikallisuudesta ja haastaa arvioimaan paikallisuuden asemaa inhimillisen mittakaavan, oma-aloitteisen ja itseohjautuvan
kuntalaisuuden voimavarana.


Lisätietoja: Harri Nyman, projektitutkija
harri.nyman@kerava.fi / 040 318 2596

Outi Rissanen, projektiassistentti
outi.rissanen@kerava.fi / 040 318 2597

www.karvanopatjakaukametsa.blogspot.fi
www.facebook.com/karvanopatjakaukametsa
www.instagram.com/karvanopatjakaukametsa, #karvanopatjakaukametsa

 

KIRJOITUSKUTSU: OLETKO PAIKALLINEN?

Mistä se tulee ja mitä se merkitsee sinulle vuonna 2014?

Kuusi Keski-Uusimaan kuntaa - Kerava, Tuusula, Nurmijärvi, Hyvinkää, Mäntsälä, Järvenpää - tutkii ja tallentaa paikallis- ja kuntaidentiteettiä nykyhetken näkökulmasta. Hankkeen "Karvanopat ja Kaukametsä - elämää Kehä kolmosen tällä puolen" tutkimuksellinen ikkuna on avoinna kesäkuun alusta joulukuun loppuun 2014. Kirjoittasitko meille paikallisuudestasi? Olisimme kiitollisia. Vapaamuotoiset kirjoitukset voi lähettää osoitteeseen K&K-projekti, Taide- ja museokeskus Sinkka, Kultasepänkatu 2, 04250 Kerava tai sähköpostitse osoitteeseen: harri.nyman@kerava.fi. Kirjoitukset talletetaan museon kokoelmiin ja osallistujien kesken arvotaan palkintoja.

Takaisin