Satukuningatar Anni Swan

30.4.-31.8.2014

Rudolf Koivu_Saapasjalkakissa_ver2Taiteilijakoti Erkkolan kesänäyttely "Satukuningatar Anni Swan" esittelee satu- ja nuortenkirjailija Anni Swanin elämää ja tuotantoa maalausten ja Swanin kirjoihin tehtyjen kuvitusten kautta. Teoksia on muun muassa Eero Järnefeltiltä, Venny Soldan-Brofeldtiltä, Rudolf Koivulta ja Martta Wendeliniltä.

Kirjailija Anni Swan-Manninen (1875-1958) on tunnetuimpia suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Hän aloitti kirjailijanuransa sadunkertojana, mutta tuli tunnetuksi etenkin nuortenkirjoistaan sekä lasten lehtien toimitustyöstä.

Inspiraatiota kirjailijatar sai aluksi lapsuusperheen asuinpaikoista - ensin hämäläisestä metsästä Vanajalla ja sitten perheen kesähuvilasta Hopeavuoresta Saimaalla. Myöhemmin hän kirjoitti Mannisten Kotavuoren kesäpaikalla Kangasniemellä. Nuori Anni Swan liikkui Helsingin kulttuurielämässä 1890-luvulla ja tunsi taiteilijoita. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat runoilijat Eino Leino ja Otto Manninen, jotka molemmat omistivat runojaan Annille. Swanin varhaisissa saduissa on ajan symbolismin vaikutusta yhdistyneenä värikkääseen kuvakieleen ja fantasiamaailmaan. Jo lapsena mielikuvitusmaailma kiehtoi Annia, joka uskoi 7-vuotiaaksi asti kissansa olevan lumottu prinssi. Nuori Anni Swan kertoi aina tuttava- ja sukulaisperheiden lapsille satuja. Kerran lapset kruunasivat Annin kultapaperisella kruunulla "Satukuningattareksi" lättykestien ja sadunkerronnan jälkeen.

Esikoisteos "Satuja" ilmestyi jouluksi 1901 Venny Soldan-Brofeldtin kuvituksin varustettuna. "Satuja"-kokoomateos valmistui vuonna 1920 Martta Wendelinin kuvituksilla ja uudelleen vuonna 1933 Rudolf Koivun tussipiirroksin ja Wendelinin värikuvin varustettuna. Anni Swan kiinnostui varhain kirjojensa kuvitusten toimittamisesta ja teki toimitustyötä Otavan "Pääskynen"-lehteen 1907-18. Oman lastenlehden toimitustyön hän aloitti vuonna 1918 WSOY:n "Joulukukka"-lehdellä. "Nuorten toveria" eli myöhemmin "Sirkkaa" Swan toimitti vuosina 1919-1945.

Martta Wendelin, Vedenemännän lahja. Sisäkuvitus Anni Swanin teokseen Satuja, WSOY, akvarelli 1920, Tuusulan kuntaAnni Swan kirjoitti useita satukokoelmia, suomensi kansainvälistä lastenkirjallisuutta kuten "Grimmin sadut" ja Lewis Carrollin kirjan "Liisa Ihmemaassa". Swan avioitui runoilija-kääntäjä Otto Mannisen kanssa 1907. Pidempi proosa alkoi kiinnostaa nuortenkirjallisuuden muodossa 1910-luvulla. Ura nuortenkirjailijana alkoi kertomuksesta "Tottisalmen perillinen" vuonna 1914 ja etenkin nuorten kirjat kuten "Iris Rukka" (1916), "Ollin oppivuodet" (1919), "Pauli on koditon" (1946) tulivat suosituiksi kirjoiksi useille sukupolville. Swanin nuortenkirjat käsittävä "Kootut kertomukset" julkaistiin sarjana ensin 1937 ja sitten uusintapainoksena 1955-56. Swanin nuortenkirjat ovat olleet hyvin suosittuja: kirjoja on käännetty eri kielille ja niistä on otettu useita painoksia.

 

Teksti näyttelysihteeri Päivi Ahdeoja, Tuusulan taidemuseo